maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sulle laulan neiti kesäheinä...

Tänään oli hauska harva kesäsade, sellainen, joka ei kastele mutta tekee ilmasta hyvän hengittää. Oiva iltapäivä piiiiiiitkälle kukkaiskävelylle. Nyt ei kuvattukaan koiria vaan tienvarren aarteita (ei niitä ihmisten sinne paiskomia vaan muita...). 

Karhunsalon Mökkikylää halkova tie on kaunis aina - nyt se on kukkien reunustama kunniakuja. Ja sanotaan lupiineista mitä tahansa, ryhdikkäitä tienvierten vahteja ne ovat. Jossain Mökkikylän liepeillä on hauska pieni metsä, jossa kelopuut jatkuvasti itkettävät elossa olevia sukulaisiaan.

Vallisärkän vastapäätä kasvaa monia mukavia talvikkimattoja - miksiköhän niillä kukilla on niin hyinen nimi?


Aurinko on paistanut risukasaankin joskus, kun maariankämmekät ovat saaneet jostain virtaa. Maariankämmekkä on melkein yhtä kaunis sana kuin pietaryrtti (joka on nupuilla vasta):




Mikähän kukka tämä on? Ei ole harjaneilikka, ei ketoneilikka. Mikä?


Löytyi kyllä ketoneilikkakin:


Ja parhaana kaikesta Tuikkeen häntää vasten nojaava lehdokki (niitä oli parikin, siis kukkia, ei Tuikkeen häntiä):


Tänään Olja ja Tuike saivat taas kiitosta hyvästä käytöksestään ja arjen osaamisistaan. Niin, kyllä niiden kanssa on helppoa. Ne oikeastaan ansaitsisivat paljon virkeämmän ja kiittelevämmän ihmisen kuin sen, joka niillä nyt on:).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti