torstai 18. helmikuuta 2016

Karkulainen

Tänään on sitten testattu ihmisen uskollisen ystävän uskollisuutta oikein kahteen otteeseen... Aamulla portti oli jäänyt auki (mitä ei yleensä koskaan tapahdu!) - ja laskin koirat ulos tavalliseen tapaan heti niiden syötyä (en siis tiennyt portin olevan auki). Puolen tunnin kuluttua huhuilin porukkaa sisälle - Tuike tuli mutta Se Vanhempi Koira oli painellut vapauteen, kohti Enon Eräherkkujen toimipistettä tietenkin. No, kiltisti se kiisi kotiin päin kun huutelin. 

Illansuussa istuin saunassa ja laskin koiruudet, kuten aina, pihalle odottelemaan. Istuin, nautin. Ja kun sitten siirryin saunalta tuvalle ja kutsuin koiria mukaan, huuteluuni vastasi taas vain Tuike. Eräs oli teillä tietymättömillä. Ja portti oli kiinni. Se Vanhempi Koira on taas kehitellyt, paksun lumen aikaan, itselleen jonkun näppärän tavan päästä aidan yli. Onneksi sen ajatuksia on helppo lukea niin että sitä osaa aina lähteä etsimään oikeasta suunnasta - nytkin löytyi helposti ja tuli kutsuttuna kiltisti.

Mutta kun aamu koittaa, aita saa vahvistuksia kriittisiin kohtiinsa. Oljassa on näköjään paljon koiruutta; se esittää uskollista palvelijaa (????) mutta lähtee nopeasti etsimään parempia eväsapajia heti kun näkee mahdollisuuden sellaiseen. Tuike-kierolainen sen sijaan ei lähtenyt edes avoimesta portista. Hm. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti